Viimeinen päivä lauantai 16.7.2016
Elias Kaskinen ja Päivänsankarit
Näin heidän 30minuutin setistä vain noin 10 minuuttia, koska meillä oli kahvilalla työntekijäpula ja kiire. Kuitenkin se 10 minuuttia mitä minä keikkaa seurasin oli todella hyvä. Haluaisin nähdä heidät uudelleen vähän pidemmällä setillä. Heiltähän ei ole tullut kuin yksi albumi, joten kaikki heidän biisit oli minulle tuttuja, soitinhan minä repeatilla kyseistä albumia sen ilmestyttyä.
Neljänsuora
Kuten moni tietääkin, Neljänsuora on minulle tuttu tapaus, mutta silti tämä oli vasta kolmas kerta, kun näin heidät. Aiemmin olen nähnyt heidät vain lavatansseissa, joten odotin innolla festarikeikkaa. Neljänsuora oli perusvarma ja he esittivät vain hittejään ja se ehkä harmitti minua hieman, sillä pidän paljon myös niistä kappaleista, jotka eivät ole niin tunnettuja.
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Jari Sillanpää
En nähnyt Jarinkaan keikkaa kokonaan, mutta kokonaiskuva siitä ajasta, jonka näin on laimea, lattea ja väsähtänyt. Ei ollut mun makuun tuo Jarin esiintyminen.
Roope Salminen ja Koirat
Pääsin hyvälle paikalle melkein eturiviin ja sitten huomaan, kameran akku on lähes loppu. Sain otettua muutaman kuvan kameralla ja yhden videon puhelimella, mutta muuten sitten nautin keikasta. Koko kokoonpano on ihan mielettömän lahjakkaita! Olin ennen keikkaa silleen vähän että blääh mitähän tästäkin tulee. Yllätyin todella positiivisesti, koska olen viime kesältä kuullut vähän negatiivisia kommentteja heidän esiintymisestä. Roope on todella taitava räppäämään ja hän todisti sen vetämällä freestyleräppiä aiheista fanit, kantarellikastike, Sara Sieppi ja Arttu Lindeman. Soittajat olivat myös todella taitavia!
Roopen freestylen löydät YouTubesta
Kilpi
Taas täytyy tunnustaa, etten ollut kuullut aikaisemmin edes bändistä nimeltä Kilpi, saati sitten kuunnellut heidän musiikkiaan. Kuitenkin keikka oli hyvä ja musiikki ihan menevää, joten jos minun pitäisi antaa jokin kouluarvosana heidän keikastaan, antaisin 8.
Stratovarius
Strato on aina hyvä! Tämä oli nyt toinen kertani, kun näin Stratovariuksen, mutta tämä kerta oli omalta kohdalta erilainen. Viime kerralla en ollut töissä, minulla oli kavereita mukana, he pitivät Stratovariuksesta, en tiennyt silloin heiltä yhtään kappaletta jne. Nyt olin töissä ja jännäsi vähän pääsenkö katsomaan Stratoa. Pääsin, mutta olin yksin, koska no, paikalliset kaverit eivät pidä Stratovariuksesta ja se ystävä, joka olisi voinut tulla kuuntelemaan Stratoa, oli estynyt. Ei hätää! Ennen Straton keikkaa mulle tuli juttelemaan muutama Raumalainen tyttö, että pidänkö Stratovariuksesta ja aionko jäädä kattoo Kaija Koota. He oli Kaijan faneja ja halusivat eturiviin. Lupasin pitää paikaa sillä tavalla, että minäkin saisin katsoa Kaijaa. Sain siis uusia kavereita. Strato oli todellla hyvä ja tällä kertaa tiesin jopa kaikki kappaleet, joita he soittivat. Kaksi vuotta sitten menetin palan sydämestäni heille ja sen jälkeen Strato on ollut tasaisessa kuuntelussa. Mun Strato-tietämys on tällä hetkellä aika suurta, sillä tein keväällä musiikin 2-kurssin tutkielman Stratovariuksesta. Oli hauskaa katsoa, kun Straton soittimia roudattiin lavalle, että ”ahaa tuo on tehty tällä ja tällä tavalla” jne. Jep, eiköhän höpinät riitä tältä erää Stratosta. Videon Hunting high and low- biisistä löydätte Youtubesta.
Kaija Koo
Kaijan fanitytöt tulivat vähän Stratovariuksen keikan jälkeen. Vaikka eturivistä ei lähtenytkään oikeastaan porukkaa pois, saimme tehtyä kaikille meille kolmelle tilan minun paikalleni. Ennen, kuin Kaija aloitti soittamisen, oli ilotulitus. Oli todella hienoa, kun Kaija aloitti soittamisen heti ilotulituksen päätyttyä. Kaijassa oli sitä jotakin! Hän sai koko yleisön mukaan ja minäkin oli satasella mukana, vaikken mikään suuri Kaija-fani olekaan.
Tämänvuotinen Karjurock oli sitten siinä. Ensi vuonna olenkin sitten jo täysi-ikäinen! Eli se tarkoittaa sitä, että pääsen katsomaan myös pikkulavan esiintyjiä.
Ainiiin Kaaoszinestä löytyy aikas hyvä juttu Karjurockista.
Lisää kuvia löydät Facebookista
Kuulemiin taas!
-Roosa
ps. Seuraavan kerran minusta kuuluu luultavasti elokuussa, koska olen menossa 7.8 Musapiknikille Turkuun. Anssi Kela, Ellinoora, New Fashioned, Paleface jne..